Aistiharhoja

Tyttäreni kysyi, miksi hänen äänensä kuulostaa niin tyhmältä videolla.

Selitin juurta jaksaen, kuinka ääniaallot läpäisevät pään eri tavalla kuin ilman ja kuinka hän on siksi tottunut toisenlaiseen omaan ääneensä kuin me muut, joille videolta kuultu on hänen ”oikea”, kaunis puheäänensä.

Humanistin fysiikkaosaamiseni riitti yhdeksänvuotiaan mielen huojentaamiseen, mutta muistutti huomattavasti merkittävämmästä aistiharhasta.

Aivan kuten oman äänemme, me koemme ja tunnistamme myös oman osaamisemme – sekä osaamattomuutemme – sangen vääristyneesti.

Pidämme tiettyjä ammatillisia tapojamme, piirteitämme tai keinojamme ”tyhminä”, vaikka ne saattavat olla juuri niitä, joista meitä arvostetaan. Ja valitettavasti myös toisin päin.

Asia olisi jäänyt minulle aivan pimentoon ilman yksinkertaista mutta tavattoman hyödyllistä käytäntöä: säännöllisiä ja muodoltaan vakioituja palautesessioita.

Palautesessiot toimivat näin:

Kokoonnumme kunkin 3–6 hengen tiimin kesken vähintään kahdesti vuodessa rauhalliseen tilaan reiluksi tunniksi.

Ensin jokainen kirjoittaa kullekin muista osallistujista kaksi post it -lappua. Ensimmäisen lapun lause alkaa sanoilla ”Arvostan sinua siitä, että…”, toisen taas ”Haluaisin nähdä sinulta enemmän sitä, että…” Sitten jokainen lukee vuorollaan palautteensa muille.

Sanamuodot hipovat nerokkuutta: rakentavankin palautteen saa kerrottua moittimatta. Post it -lappujen hienous taas piilee niiden pienuudessa (käyttäkää myös paksuja tusseja!) – palaute kirkastuu yhteen pointtiin eikä veny listaksi.

Menetelmä on aivan idioottimaisen yksinkertainen ja ensimmäisellä kerralla juroimmista köriläistä aavistuksen kiusallinenkin, mutta voi pyhä Sylvi, kuinka hyvin se toimii!

Sillä kukaan ei tunne osaamistasi kuten lähimmät kollegasi. Et etenkään sinä itse.

Esimerkiksi itse podin vuosia heikkoa ammatillista itsetuntoa luovuudestani: irtoaako minulta niitä laatikon ulkopuolisia ideoita vai olenko liiaksi insinööriaivo? Vahvuutenani taas pidin – jälleen insinöörimäistä – suoraviivaisuutta ja selkeyttä.

Kuten niin usein palautesessioissa, yllätyin kerta toisensa jälkeen. Kunnes aloin vihdoin uskoa palautetta.

Kollegat kirjoittivat minusta lappuihin lähes päinvastaiset asiat, kuin mitä olin olettanut.

En ollutkaan ”insinööriaivoinen”, vaan minua arvostettiin juuri idearikkaudesta ja luovuudesta. Sen sijaan ideoiden kiteyttämistä, asioiden selkiyttämistä ja – mikä edelleenkin on mahdottoman vaikeaa – armollisuutta itseäni kohtaan toivottiin toistuvasti lisää. Vaikka juuri näissä kuvittelin olevani eteväkin.

Ilman palautesessioita olisin jatkanut väärien asioiden kehittämistä ja jopa vahvuuksieni heikentämistä.

Vaikka palautesessiot kieltämättä tuntuvat etukäteen nami-nami-ryhmähali -osaston hengennostatus-hassuttelulta, niistä on aitoa liiketaloudellista hyötyä.

Koska jokainen työntekijämme on hyötynyt kuten minä, on koko toimiston osaaminen kasvanut parissa vuodessa huikeasti. Muutaman vuosittaisen työtunnin investoiminen palautesessiohin on maksanut itsensä moninkertaisesti.

Eräs kokenut suunnittelijakollega vertasikin palautesessioita kuntosalille menemiseen: lähteminen ja ryhtyminen on aina yhtä vaivalloista ja vastenmielistä, mutta itse treeni tuntuu hyvältä ja jälkikäteen on todella tyytyväinen, että tuli saatua aikaiseksi. Ja tulokset kyllä näkyvät.

Keksitkö enää yhtään syytä olla aloittamatta palautesessioita omassa yrityksessäsi? Vai onko muutosvastarinta suosikkimuuttolintusi?

Ville Ohtonen

Vimmaisia ajatuksia ja lapsenomaista intoilua. Markkinointia, mainontaa, tarinankerrontaa ja tekoja. Propellipää ja pilkunviilaaja, luottopakki ja ikiliikkuja. Ei koskaan kylläinen. Koodasin Basicilla '87, rakensin saitin Notepadilla '97. Kasvoin aikuiseksi ja kyllästyin digiin digin vuoksi. Nyt käyntikortissa lukee Copywriter, TBWA\Helsinki.