Asiantuntija verkkovaikuttajaksi? Opi rakastamaan verkossa matkantekoa ja matkaseuraa.

Verkkovaikuttajan matka – Stadionilta maratoniin

Asiantuntijasta verkkovaikuttajaksi on matka – pitkä matka ja siitä julkisuudessa näkyy kunnolla vain sen loppupuoli.

Samalla tavalla kuin menestyksestä nähdään – viimeiset neljäsataa metriä stadionilla ja kyse on kuitenkin maratonista!

Sitä ennen on vain asiantuntija. Kun tavoite (verkkovaikuttaja) on saavutettu, näyttää kaikki niin helpolta. Siis vain näyttää.

Kun kurkistamme matkan alkuun ja sen vaiheisiin, ei 42,195 kilometriä ole vain yhtä juhlaa. Tämän pystyy toteamaan heti alussa ja monta kertaa matkan aikana. Matka verkkovaikuttajaksi on pitkä ja työntäyteinen ellei jopa kivikkoinen.

Alku aina hankalaa, mutta kun alkuun pääsee…

Onko matkalla muuten lainkaan määränpäätä? Ehkä ei ole tai ehkä siinä on vain välitavoitteita, mutta ei lopullista määränpäätä.

Omalta kohdaltani matka alkoi konkretisoitua 2015, kun liiketoiminta ei oikein sujunut pariin vuoteen (mm. lopetin yhden yrityksen 2014, ajoin yhden liiketoiminnan alas 2016 ja nyt lopetin seuraavan yrityksen 2017)  ja piti pysähtyä miettimään sitä, mikä minusta tulee isona. Jatkanko vielä yrittäjänä seuraavankin vuosikymmenen vai palaanko isoon korporaatioon tai keskikokoiseen konsulttitaloon tai johonkin?

Verkossa olin jo alkuvaiheessa melko aktiivinen, mutta vaikuttajasta ei voida puhua edes sivulauseessa. Ei kyllä vieläkään. Mutta matka on aloitettu ja sillä ollaan edelleen. Noin vuosi sitten päätin, että teen tavallaan “Tolvaset” siis viitaten Ville Tolvaseen, mutta toki omalla tyylillä ja persoonalla. 2016 talvella eli noin vuosi sitten tästä kirjoituksesta muutin verkkosivut omalle nimelle ja poistin oman yritykseni “julkisuudesta”. Miksi tarvitsen yrityksen nimen siihen, että teen itse hommia ja tarkoituskaan ei ole kehittää omasta yrityksestäni yhtään yhtä henkilöä isompaa. Toki toimin muissakin yrityksissä, mut on kyse omasta yhtiöstäni. Ei muuta kuin oma nimi pelii ja sillä mennään.

Aloittaminen ei ollut helppoa varsinkin kun suomenkielen tunnit tuli pelattua pääosin koripalloa ja sain yhdelle sivulle enemmän pilkkuvirheitä kuin sivulla oli pilkkuja. Pikkuhiljaa tämä tästä paranee, mutta takamatkaa on vieläkin paljon. Kirjoitin reilussa vuodessa kuitenkin luokkaa 40 blogia, joka sai aikaan sen, että blogin kirjoittamisesta tuli vähitellen rutiini. Lukijoita parhaat kirjoitukset saivat noin 300. Olen toki kirjoittanut kaksi kirjaa (2004 ja 2008), kirjan kappaleita ja väitöskirjan (2005). Väitös tosin englanniksi sekä luokkaa 30 tutkimuspaperia konferensseihin eri puolille maailmaa. Blogin kirjoittaminen on kuitenkin eri maailma ja varsinkin siihen liittyvä julkisuus. Henkiset asiat ovatkin aika isoja, jotka liittyvät tähän matkaan kun kyse ei ole vain sisällön markkinoinnista. Asiantuntija laittaa likoon myös itsensä, jota viestinnän asiantuntijat eivät ehkä tunnu ymmärtävän. Ihan kuin aloittaminen olisi vain sitä, että alat vain kirjoittamaan. Kirjoittanut olen koko ikäni, mutta…

Nyt aktiivista matkaa on taivallettu reilu vuosi, johon liittyy nousuja ja laskuja. On osunut muutama hitti, jos luokkaa 700 jakoa on sellainen ja kourallinen blogeja on saavuttanut yli 3000 lukukertaa. Tähän väliin on tullut sitten useita 100-300 silmäparin blogeja ja joku taitaa olla alle sadankin. Perustaso on 200 jakoa Digitalist-artikkelina tai 500-600 lukijaa Linkedinissä.

Kun energia ei riitäkään

Nyt piti aloittaa vuoden alusta uusi vaihe ja kirjoittaa lyhyempiä sekä tiiviimpiä pari kertaa viikossa #longplay formaatin lisäksi. Tämä lähtikin hyvin käyntiin, mutta sitten hyytyi mieli. En ole nyt julkaissut yhtään kolmeen viikkoon! Miten tässä nyt näin kävi? Minulla oli 10-osainen sarja suunniteltu ja siitä kolme ensimmäistä meni suunnitelman mukaan.

Energiaa ei enää riittänytkään, koska päivän ja aivokapasiteetin täytti lähtökuopissa oleva musiikkibusiness – Fuel for Stage. Kirjoittaminen ei edennytkään vaikka teemoja oli jonoksi asti ja kirjoittamiseen oli rakentunut hyvä rutiini. Kun taas keskittyy tekemään asiantuntijantyötä, on yllättävän haastavaa tuottaa kirjoituksia. Vaikka kaikki muu on kunnossa niin tekstiä ei tule, jos energiat on vähissä asiantuntijatyön jälkeen. Kyllä sitä tekstiä ja puhetta tulee, mutta siinä on silti kynnys.

Olen tässä pari kuukautta tutkinut pelien kautta sosiaalista vuorovaikutusta ja ryhmäytymisen prosessia, joka sai mielen väsymään. Tutkin muuten ryhmiä verkossa pelaamalla Clash of Clansia (CoC). Opin aika nopeasti pelin logiikan ja seurasin osallistumalla miten klaani sekä klaanisodat toimivat. Noin kuukaudessa sain nimityksen co-leader:ksi ;-). Välillä pelasin parikin tuntia päivässä ja nostin pojan aloittaman mökin th4:sta kuukaudessa th7:aan. Siitä taas kuukaudessa uppi th8:iin (ei rushattu eikä gemmattu kuin extra reiskat ja Teslan). Tässä oppi samalla myös CoC-slangin. Aivot alkoivat prosessoimaan kaikkea mitä CoC:ssa tapahtui ja se jumitti sitten koko kirjoittamisen kolmeksi viikoksi. Aivot säätelevät luovuutta ja energian käyttöä eli hallitsevat koko luovaa prosessia ja jolle minä en voi mitään. Tämä on vähän kuin minä (front-end) vastaan aivot (back-end). Ne on aikoinaan asennettu jo 1970-luvulla eikä tähän malliin saa enää lisäosia eikä päivityksiä.

Matka vai määränpää?

Nyt purske on mennyt ohi ainakin vähäksi aikaa ja taas tuntuu kivalta kirjoittaa. Tässä tauon aikana mittarit eivät tietenkään kehittyneet asetettujen tavoitteiden mukaan, koska en saa automaattisesti uusia seuraajia (suhteessa tavoitteisiin) vaan uusien seuraajien nopea kasvu on kiinni omasta aktiivisuudesta.

Nyt olen jäänyt tavoitteista jo helmikuussa, mutta mitä sitten? Miksi tätä edes teen? Olen teknologiayrittäjä enkä some-kouluttaja. Miksi minun edes pitäisi toimia verkossa näinkin aktiivisesti?

Hyviä kysymyksiä. Vastauksia vain toisinaan puuttuu.

Eivät nämä kysymykset ole tullut mieleen ensimmäistä kertaa. Mietin koko matkan järkevyyttä myös viime kesänä. Noin puolen vuoden välein on tullut hetki, jossa mietin sitä, mitä on tapahtunut ja miten minun tulisi jatkaa. Elokuussa 2016 Ville Tolvanen sanoi, että julkaise seuraava kirjoitus Digitalist-sivulla. Aikaisemmin ei rohkeus riittänyt, nyt päätin yrittää. Digitaalinen minä -artikkelista tulikin toistaiseksi menestynein kirjoitukseni. Julkaisupäivänä vastasin satoihin viesteihin Twitterissä ja Facebookissa. En tehnyt julkaisupäivänä mitään muuta kuin keskustelin verkossa digitaalisesta minästä. Tunsin, että vaikutin verkossa oikeasti ensimmäistä kertaa.

Mitä tästä nyt neuvoksi asiantuntijalle?

Keskity matkaan. Opi rakastamaan matkantekoa ja matkaseuraa.

Tie asiantuntijasta verkkovaikuttajaksi on pitkä ja se on niin pitkä, että määränpäätä ei näe. Unohda tavoite. Älä tuijota liikaa mittareita. Matkalla on huippuja ja laaksoja. Kivikkoista polkua ja jopa lähes läpipääsemätöntä viidakkoa. Välillä pääsee pikajunan kyytiin, mutta hyperlooppia ei kuitenkaan vielä näy.

Nyt sen sisäistin.

Verkkovaikuttamisesta tulee tehdä rutiini. Se on tapa, jota toistat ja se tulee osaksi sinua. Sinun tulee rakastaa sitä. Se ei synny pakottamalla.

Se on osa minua. Matka jatkuu ja hyvässä seurassa. Opi rakastamaan matkantekoa ja matkaseuraa. Tämä on minun tärkein oppini tästä (osaa) matkasta.

PS. Kiitos Johanna! Järjestetty keskustelusessio ja tapahtumat sen jälkeen ovat saaneet taas matkan jatkumaan. Tästä syystä on nyt perustettu ryhmä Digitalist – Asiantuntijasta verkkovaikuttajaksi. Tervetuloa!

 

Jukka Ala-Mutka, Dr Sc.

Sarjayrittäjä, luennoitsija, tutkija, konsultti ja tietokirjailija. Jukan inhimo on uusien toimintatapojen ja konseptien kehittäminen kohti globaaleja markkinoita. Hänen ydinosaamista ovat digitalisaatio, digitaalisten liiketoimintamallien, ekosysteemien, työidentiteetin ja ketterän johtamisen kehittäminen. Hän on perustanut viisi yritystä ja sparrannut yli 100 liikeideaa ja uutta palvelua TOP100-yrityksille sekä pk-yrityksille että aloittaville teknologiayrityksille. Aikaisemmin hän on toiminut liiketoiminnan kehityspäällikkönä Siemensillä ja tehnyt tutkimusta Aalto-yliopistossa, Helsingin kauppakorkeakoulussa, McGill Universityssä ja Tampereen teknillisessä yliopistossa. Lisätietoja: http://jukkaam.com ja Linkedin.

Digitalist.tv >