Digijuna pitenee

Tänä vuonna puhumme digitalisoitumisesta ja digitalisaatiosta väsymykseen asti.

Hyvä niin sillä harva vielä aidosti ymmärtää ”teknologian arkeen integroitumisen” vaikutuksia. Ei kaikki ei lopu vaikka paljon muuttuukin.

Kyllä, meillä tulee olemaan jatkuvasti enemmän aikaa, mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja tuottaa, viihtyä ja nauttia elämästä.

Erään heiton mukaan yritykset ja yhteisöt voidaan jakaa kolmeen luokkaan suhteessa digitalisaatioon. 1) Heränneet, jotka kiivaasti investoivat ja kehittävät palveluita, 2) Yrityksiä, jotka näkevät ICT-projekteja ja loputtomia kustannuksia ja 3) iso joukko vaikuttajia, jotka ajattelevat digihömpän rahoittuvan tai jonkun muun hoitavan asian yhteisön puolesta.

Jopa kaksi kolmesta on siis yhä lähtötelineissä.

Millaista sitten on digitalisaatio 2015? Minun mielestäni se on erilaisten palveluiden ja toimintamallien rakentamista kiivaasti verkkoon. Kysymykset mitä käyttäjä voi tehdä, mitä liiketoimintaa kehitämme enemmän, paremmin ja vähemmällä ja miten tehostamme toimintaamme digitalisaation avulla tulisivat olla jokaisen johtajan avainkysymyksiä. Jokaisessa organisaatiossa on myös käytävä ISO keskustelu digitalisoitumisen mahdollisuuksista ja vaikutuksista. Verkko on myös iso tuhoava voima perinteisille toimijoille usealla eri toimialalla.

Päivätasolla hankkeita tekevälle ja seuraavalle suomalainen digijuna näyttäytyy lohduttoman pitkältä. Täällä ostetaan mitä tahansa verkkoportaaleista älykkäisiin mobiilisovelluksiin. Tyrmistyneenä huomaa jonkun vielä ajattelen rakentevansa toimialakohtaisen uutisportaalin verkkoon. Hämmentyneenä luen Kauppalehden näyttävää uutisointia kotisivuston uusiutumisesta vuoden aikana kun samaan aikaan keskustelen Cabforcen tekevän kymmeniä käyttäjäkokemuksen parantamiseen tähtääviä testejä ja muutoksia viikottain.

Ympärillämme on siis yhteisöjä jotka elävät ja hengittävät käyttäjien tarpeita ja toimintaa verkossa ja dinosauruksia, jotka luulevat verkon kautta yksisuuntaisesti jaeltavan sisällön olevan digitalisoitumista.

Vähän kerrallaan etenevät toimijat ajavat vauhdilla, jossa saattaa tulla uudet toimijat puun takaa ja mullistaa koko markkinan. Hyvän herätyksen teki Taksiliittoonkin Uberin saapuminen saarivaltioomme.

Kenen joukoissa seisot? Tiedätkö kuinka monta vuotta tai kuukautta organisaatiosi kääntäminen digiaikaan veisi jos käännös päätettäisiin tehdä tänään? Yksi, kolme vai viisi vuotta? Tiedätkö mihin olet matkalla tuhannen päivän marssilla? Kuinka paljon aiot tehdä ja käyttää rahaa verkossa matkan aikana? Tiedätkö tekeväsi ehdotettuja vai oikeita asioita? Nämä kaikki asioita, jotka tulisivat olla johtajalla kirkkaana mielessä keväällä 2015. Voit joko tuhlata tai tehdä tulevaisuutesi verkossa.

Ps. Käyn johtoryhmissä puhumassa digitalisoitumisen mahdollisuuksista ja vaikutuksista otsikolla ”sähköisen kivijalan rakentaminen” Otan kantaa niin digistrategian kuin liiketoimintamallienkin rakentamiseen. Näytän miten digiajassa markkinoidaan ja palvellaan asiakkaita. Yritän väittämisen sijaan näyttää miten ja kuinka paljon kokonaisuuksien rakentaminen sattuu ja kustantaa.

Dia05

Ville Tolvanen

Ville Tolvanen is CDO with Digitalist Group. “V” is the founder and co-founder of several companies in software, digital services, marketing and healthcare. Ville is popular transformation advisor, consultant and a keynote speaker. Ville Tolvanen was voted #1 Marketing expert in Finland (2016) Top 100 IT influencer (2017) and listed as #1 Social media brand by Procom (2017) Roles: Chairman, MOB, CEO, CMO, CDO, CSO, Interim Director & Consultant Founder/Co-Founder: Q.P.R. Software, Intervisio, Marchitects, Terve Media, Coronaria, Mectalent, Digitalist Network, Digitalist Group