Ensiapua verkkokeskusteluun

Vihapuheesta puhutaan nykyään paljon, keskustelukulttuurin väitetään köyhtyneen ja vastakkainasettelun aika on kuulemma tehnyt paluun. Onko näin?

Viimeisimpänä merkkinä voidaan pitää mediatalojen uutisten kommentointimahdollisuuden rajausta moderaattorien pyyhkiessä hikeä otsaltaan. Mistä oikein on kyse? Ja miksi syylliseksi kruunataan usein some.

Mikä on muuttunut?

Keskustelu on nykyisin avoimempaa ja ehdottomasti julkisempaa, kiitos sosiaalisen median. Pääsy julkisuuteen on madaltunut ja näin ollen kansalaiskeskustelu on demokratisoitunut. Kuka tahansa pääsee keskustelemaan aiheesta kuin aiheesta isomman ihmisryhmän kanssa, vaivattomasti omalta kotisohvaltaan. Aktiivinen verkkokeskustelu avaa toisinaan myös tietä valtakunnan julkisuuteen, esimerkkinä vaikka Jussi Halla-aho.

Keskustelun taso ja tyyli

Jari Tervon mukaan pakolaisiin liittyvissä verkkokeskusteluissa:

betoninen tyhmyys lyö kättä uupumattoman moukkamaisuuden kanssa

Onko some ja verkon muut keskustelualustat siis avanneet Pandoran lippaan, joka pitäisi nopeasti sulkea ja kaikki palautuisi taas ennalleen?

Itse näkisin, että kyse on uudesta ilmiöstä, joka kärsii alkukankeudesta. Me ihmiset emme ole kehittyneet keskustelijoina ihan samassa tahdissa tekniikan suomien mahdollisuuksien kanssa. Toiset meistä myös kehittyvät muita nopeammin. Samanlaisia lastentauteja liittyi esim. kännykkäkulttuuriin tuloon 90-luvulla. Tuolloin keskusteltiin siitä mistä kännykässä saa puhua ja missä paikassa kännykkää saa käyttää. Vähitellen opittiin ettei kirkossa sovi puhua, bussissa ei tarvitse kailottaa ja toiset pitää muutenkin huomioida puhelimen kanssa.

Ja aina kun syyllistä etsitään, niin sellainen toki löydetään. 80-luvulla syyllinen nuorison turmioon olivat väkivaltavideot, 90-luvulla huumaavat teknoreivit ja 2000-luvulla enenevässä määrin tuo viettelevä vapaan tiedon internet ja kaiken ajan vievä sosiaalinen media.

Miksi tässä ollaan?

Ydinkysymys lienee se, onko vihapuhe ja muu asiaton keskustelu oikeasti lisääntynyt vai onko sen ilmenemispaikka vain siirtynyt puhelinterrorista, uhkailevista sähköposteista ja pahanhajuisista kirjeistä verkkokeskusteluihin. Vihapuhetta ja toisten kiusaamista on aina ollut, mutta siitä ei ole välttämättä jäänyt todistusaineistoa.

Verkossa vihapuhe(kin) on tullut näkyvämmäksi ja näin ollen vaikeammaksi asiaksi väistellä tai kiistää. Tämä ei toki tee asiasta yhtään sen suvaittavampaa tai arkisempaa. Huono käytös on aina ollut, ja tulee olemaan huonoa käytöstä, riippumatta ajasta ja paikasta.

Ensiapua tarjolla

Tarjoankin ensiapua kaikille, joilla on vaikeuksia pysyä asiassa keskustelun tiimellyksessä. Tässä työkalupakkini verkkokeskustelun siistimiskampanjaan:

  • Peili esiin ja kysy itseltäsi: olenko minä hyvä keskustelija? Mitä voisin tehdä toisin? Osaanko myös kuunnella?
  • Medianlukutaitoa pitäisi ehdottomasti opettaa kouluissa.
  • Perustelemisen taito kunniaan! Keskustelutaitoa voisi myös opettaa – toisen asemaan asettautumista keskustelemalla ajankohtaisista aiheista, välillä rooleja vaihtaen.
  • Anonyymin verkkokeskustelun painoarvoa pitää suhteuttaa kokonaisuuteen – omalla nimellään keskustelevilla painavampi arvo kuin nimimerkeillä.
  • Asiallinen huomauttaminen on paikallaan käytöstapojen lipsuessa – ”verkkomummot” siis keskusteluihin torumaan jos ei pysytä asiallisena!

Kuulostaako tutulta ja jotenkin itsestäänselvältä? Totta. Kyse ei pohjimmiltaan olekaan mistään sen kummemmasta kuin toisen huomioonottamisesta, oli kyseessä sitten minkälainen keskustelu tahansa ja tapahtuipa se verkossa tai sen ulkopuolella.

Mikko Vieri

Ensimmäisen polven rivimaisteri, sosiaalisen median ja digitaalisen viestinnän asiantuntija sekä siirtolapuutarhuri. Intohimona suklaa, espresso ja laadukas sisältö. Kivimiesten kaveri. @MikkoVieri