Homo Communitas – yhteisöllinen ihminen

Yhteisöjen valtias?

Kuvitteellinen eläinkoe pitää sisällään lauman ihmisiä ja lauman apinoita. 10 yksilön laumat viedään keskelle Borneon sademetsää ja jätetään sinne kuukaudeksi. Kumpi näistä laumoista pärjäisi paremmin? Nykyihmisen ollessa kyseessä, uskoisin apinalauman peittoavan ihmislauman.

Suurennetaan laumojen kokoa. Jos 100 ihmisen ja 100 apinan laumat vietäisiin tuntemattomaan ympäristöön kuukaudeksi, alkaisi tilanne kääntymään meidän ihmisten eduksi. Mutta miksi? Apinat eivät nimittäin pysty tekemään laajamittaista yhteistyötä niille tuntemattomien yksilöiden tai vieraan lauman kanssa (vaikka vastassa olisi varma kuolema).  Niiltä puuttuu kyky ajatella laajemmin ja yhteisöllisemmin. Ne eivät kykene luomaan mielissään skenaariota: “tee yhteistyötä tai kukaan tästä joukosta ei selviä”.

Tämänkaltainen ajattelu on puolestaan meille ihmisille täysin luonnollista. Pystymme tekemään yhteistyötä suhteellisen helposti ystävien, työkaverien ja jopa pahimpien vihamiestemme kanssa yhteisen hyvän ja hengissäselviämisen nimissä. Ehkä se, että pystymme toimimaan yhteisöissä tekee meistä myös maailman hallitsijoita? 

Heimoutuminen on geeneissämme

Ihminen on ensisijaisesti sosiaalinen laumaeläin. Evoluutiomme kannalta kyky muodostaa yhteisöjä, on tarkoittanut henkiinjäämistä tai kuolemista. Kun Homo Sapiens alkoi aikoinaan valloittamaan maailmaa, tarkoitti yksilön laumasta poissulkeminen sille lähes varmaa kuolemaa. Kyky sopeutua ja hakeutua yhteisöön on meillä nykyään geeneissä, koska se varmisti aikoinaan selviytymisen.

Juuri tästä syystä yksi ihmisen perusmotiiveista onkin kuulua joukkoon. Ja siksi meistä tuntuukin niin  pahalta jäädä ulkopuoliseksi muiden leikeistä, työyhteisöstä tai yhteiskunnasta. Koska yhteisöllisyys on ollut meille aiemmin eloonjäämisen edellytys,  ei ole vaikea ymmärtää sosiaalisen median tai muun verkon välillä tehtävän yhteistyön koko ajan lisääntyvää suosiota. Aiemmin laumanjohtaja oli fyysisesti vahvin, tulevaisuudessa lauman johtajaksi nousee sosiaalisilta ja empaattisilta kyvyiltään vahvin yksilö. Viidenkymmenen hengen työyhteisössä syntyy yli 1200  kahdenkeskistä ihmissuhdetta ja lukemattomia muita monimutkaisia sosiaalisia yhdistelmiä. Tämän yhteisön paras tulkitsija tulee nousemaan tulevaisuudessa laumansa johtajaksi.

Tarinankerronta

Miten me sitten muodostamme yhteisön? Tämän hetken tiedon mukaan ihminen on ainoa eläin, joka pystyy sekä uskomaan että kertomaan tarinoita, joita ei todellisuudessa ole. Homo sapiensin menestys perustuu pitkälti siihen, että me uskomme sekä todellisiin että fiktiivisiin tarinoihin, jotka jollain tavoin tuovat meidät yhteen. Fiktion ansiosta pystymme paitsi kuvittelemaan asioita ja myös luomaan kollektiivisia kuvitelmia. Ihmisten kollektiivisia kuvitelmia ovat mm. tarut, myytit, jumalat, uskonnot, raha, työ, yritykset ja valtio. Vaikka emme pysty tieteellisesti selittämään tai todistamaan Raamatun luomiskertomusta tai modernien valtioiden syntymytologioita, uskomme silti erilaisiin jumaluuksiin ja kuulumme “heimoihin”.  Näitä kulttuurigeenejä eli meemejä me ihmiset kannamme eteenpäin tarinan muodossa, sukupolvesta toiseen.

Onko elämämme tarkoitus luoda yhteisöä ja kertoa tarinoita? Vai onko se 42?  Uskon, että tietoverkkojen ja uusien taitojen kehittyessä entisestä homo sapiensista on muotoutumassa homo communitas, yhteisöllinen ihminen.

Se kuinka tärkeäksi yhteisöjen muodostuminen verkkopalveluissa muodostuu evoluutiomme kannalta jää nähtäväksi. Uskon kuitenkin, että tulevaisuuden yhteiskunta tulee näyttämään erilaiselta.

 

Inspiraatio

  • Richard Darwin: The Selfish Gene
  • Tuntematon kirjoittaja: Raamattu
  • David Rock: The Quiet Leadership
  • Rolf Dobelli: The Art of Thinking Clearly
  • Yuval Harari: Sapiens: A Brief History of Humankind
  • Esko Valtaoja: Kaiken käsikirja
  • Douglas Adams: The Hitchhiker’s Guide to the Galaxy

 

 

Petteri Kallio

Entinen geenitutkija, nykyinen tekijä ja ennenkaikkea ikuinen oppija. Kiinnostuksen kohteena digitaalinen oppiminen, sisällöt ja työn muutos. Mottona Never Stop Learning ja tavoitteena parempi maailma. Mikä muu muka?