Kiertotalous on uusi musta

Huomaan kiinnostukseni kiertotaloutta kohtaan jatkuvasti kasvavan. Uskon kiertotalouden olevan keskeinen ratkaisu seuraavan paremman version luomiseen maailmasta. Kiertotalous on uusi musta.

Innostuin kiertotaloudesta viitisen vuotta sitten pohtiessani digitalisaation vaikutuksia. Oivalsin tiedon ja tekoälyn mahdollisuudet tuotteiden ja ehkä palveluidenkin kehittämisessä. Yhden elinkaaren sijaan voisimme linkittää tietoa materiaalivirroista aivan uudella tavalla. Toimialoja ristiinvihkimällä löytäisimme varmasti vielä aivan uusia ratkaisuja. Uskon vastuullisuuden ja rasituksen keventäminen olevan yksi päätehtävistämme lähitulevaisuudessa.

Moni älähtää kierrätyksen, vastuullisuuden ja kiertotalouden olevan jo hyvällä tasolla. Varmasti on näinkin, mutta aina on tilaa parannuksille. Haaveilen Digitalistin kaltaisesta teollisuuden, kuluttajien ja kaupan yhteisestä verkostosta. Ajattelen kiertotalouden umpisolmun aukeavan tuotteen suunnitteluvaiheen uudelleen miettimällä.

Miksi paketillinen makkaraa suunnitellaan vain yhtä elämää varten? Voisiko sillä olla vaikkapa neljä elämänvaihetta. 1) Täydellä hinnalla kauppaan tai suoraan myyntiin 2) Alennusmyynti kunnon heiketessä 3) halvalla jälkimarkkinoille tai 4) uudelleen valmistettavaksi ja ainesosien eroteltavaksi vaikkapa lemmikkien herkuiksi. Olisi hienoa jos makkarapaketille voisi ennustaa arvokkaan elinkaaren matkan kulusta ja pituudesta riippumatta.

Aidosti olen kiinnostunut teollisten materiaalien käytöstä aivan uusissa käyttötarkoituksissa. Olen varma, että ristiinkytkemällä eri teollisuuksia löydämme vaikka mitä uutta.

Haluaisin luoda REDin kaltaisen tunnuksen tuotteille, joiden arvopohja on kiertotaloudessa aina suunnittelusta moninkertaiseen käyttöön.

Minusta kiertotalous on kuin internet vuonna 2000. Näemme mahdollisuuksia, mutta emme vielä ymmärrä mullistavaa vaikutusta. Elämme yhteiskunnassa, joka hukkaa kaikkea energiasta elintarvikkeiden kautta tehottomaan liikkumiseen ja holtittomaan kulutukseen. Ajattelen maailman arvostavan toisin lähitulevaisuudessa.

Olisi hienoa rakentaa kiertotalouden malli asumisesta ja elämisestä vaikkapa asuntomessuille. Rakentaa kohde, jossa kaikki huonekaluja myöten olisi toista tai kolmatta kiertoaan eläviä materiaaleja. Koti, joka olisi luotu vaikkapa luovasta alasta elävälle perheelle, joka itse suunnittelisi sisustuksensa, huonekalunsa ja elämänsä kestävällä tavalla.

Olisi korkea aika tuoda kiertotalous tutkimuksista ja yksittäisistä esimerkeistä yhteiselle foorumille ja rakentaa siitä entistäkin vahvempaa kuluttajatrendiä. Kiertotalouden suuruus on siinä, että siinä voittavat tuotteiden suunnittelijat, valmistajat, jakelijat ja käyttäjät.

Kiertotalouden hyödyntäminen on yksinkertaisesti selvästi parempi tapa järjestellä taloutta, yhteiskuntaa ja yksittäisen ihmisen elämää.

Ville Tolvanen

Ville Tolvanen is CDO with Digitalist Group. “V” is the founder and co-founder of several companies in software, digital services, marketing and healthcare. Ville is popular transformation advisor, consultant and a keynote speaker. Ville Tolvanen was voted #1 Marketing expert in Finland (2016) Top 100 IT influencer (2017) and listed as #1 Social media brand by Procom (2017) Roles: Chairman, MOB, CEO, CMO, CDO, CSO, Interim Director & Consultant Founder/Co-Founder: Q.P.R. Software, Intervisio, Marchitects, Terve Media, Coronaria, Mectalent, Digitalist Network, Digitalist Group