Miksi Social Selling ei etene – tekniikasta henkiseen valmiuteen

Miksi asiantuntijat, johtajat ja myyjät eivät ota sosiaalista mediaa haltuun, vaikka perustelut ovat aivan selvät?

 

Muun muassa Social Selling, suostumusmarkkinointi (permission marketing), blogaaminen, vloggaaminen ja tubettaminen on aiheita, joista organisaatioissa puhutaan, mutta porukkaa et saa mukaan, vaikka some-kouluttajia käy niin, että ovipumppu laulaa lähes päivittäin.

Perustelut ovat selvät, mutta muutosta ei tapahdu. Esimerkiksi Sani Leinon Slideshare esityksessä on kaikki perustelut (Slideshare esitys) tai oma blogi suostumusmarkkinoinnista. No, ei se muutos ole koskaan alkanut sillä, että asia perustellaan ja koulutetaan. Usein ei edes silloin kuin johtaja näyttää esimerkkiä, joka on toki ihan pakollinen osa tai että sitä mitataan ja siitä palkitaan. Tässä esimerkkinä oleminen ei tarkoita sitä, että johtaja twiittaa viestintäosaston tekemää materiaalia.

Esimerkkinä oleminen tarkoittaa sitä, että johtaja tubettaa.

Puhutaan muutoksesta ja siihen liittyvästä psykologiasta. Kyse on ihmisen rutiineista ja kuinka rutiineja muutetaan. Ylipaino on iso ongelma länsimaissa. Moni painii tupakoinnin lopettamisen kanssa. Tämä on samankaltainen asia ainakin osittain. Miksi ihminen ei laihdu tai laihduta vaikka perustelut ovat selvät. Miksi et lopeta tupakan polttoa vaikka asia on ilmiselvä? Kaikilla ei ole kyse sairaudesta vaan siitä, että ei saa itsessään muutosta aikaiseksi –  mikä ei olekaan ihan pieni asia. Pikakuurilla saa tehtyä ensin “ihmeitä”, mutta sitten henki ei olekaan vahvaa ja kuurin jälkeen vaipuu taas entiseen malliin, jossa energian syöttö päivässä ylittää reilusti kulutuksen eli johonkin se ylimääräinen energia menee. Muutosta ei tapahdu syyllistämällä, perustelemalla eikä kouluttamalla. Social Sellingissä on kyse jossain määrin samasta asiasta? Oman elämän ja toimintatavan muutoksesta. 

Sosiaalisen median koulutus on se laihduttamisen pikakuuri tai tupaknanpolton nokotiinilaastari. Perustelut ovat selvät, mutta miksi muutosta ei tapahdu? Koska emme ole muuttaneet elämämme rutiineja! Tutkimukset osoittavat sen, että tarvitsemme 40-50 toistoa ennen kuin uusi tapa voi edes vakiintua (aivosolut muodostavat uusia yhteyksiä) ja siltikin vanha tapa voi palata.

Siis tarvitset vähintään 40-50 ONNISTUNUTTA toistoa!

 

Tekosyitä löytyy, kun ei ole henkisesti valmis

Jos ei ole henkisesti valmis, tekosyitä löytyy aina. Kun se blogaaminen on niin vaikea aloittaa. En löydä omaa teemaa. Ei minulla ole kirjoittamisen aiheita,… ja tätä tekosyiden listaa voidaan jatkaa loputtomiin.

Siis ihan loputon lista siitä, miksi en nyt jaksa nousta tästä sohvalta, kun ulkonakin sataa rakeita vaakatasossa.

 

Miksi tekisin somea, kun ulkonakin sataa rakeita vaakatasossa. Tässä sohvalla on niin mukava olla.

Photo by Jakob Owens on Unsplash

Toki vloggaaminen tai tubettaminenkin on todella hankalaa. Minulla ei ole aikaa enkä osaa editoida videoita. Niin, minusta videon editointi on nyt jo perusosaamista kuten kirjoittaminen. Videomaakarit ovat toki tehneet omasta ammatistaan vaikeasti lähestyttävän, kun laitetaan peliin kameroiden kaikki hienoudet ja millaisen arsenaalin tarvitset videon tuottamiseen – ihan älypuhelimella voi aloittaa.

Videon editointi on 2000-luvun perustaito siinä, missä kirjoittaminen oli viime vuosisadalla.

Toki pätevä järkkäri tai videokamera maksaa minimissään pari tonnia ja sillä et pääse vielä mihinkään vaan pitää hankkia muutama objektiivi, gimbaali,… eli ammattisettiin kuluu tuhansia euroja. Kyllä, mutta voit aloittaa myös aloittelijan laitteilla, mutta menee niihin toki yhteensä joku raha. Oikeasti et tarvitse (ainakaan heti) ammattilaisen settiä vloggaamiseen, koska idea ei ole siinä, että kuvaat 4K videoita (4K on resoluutio). Perus HD-kuva riittää ja YouTubessa jopa menee vähemmälläkin. 

Tässä sitä nyt sitten ollaan. Pitäisi siis kouluttautua käyttämään some-kanavia, mutta myös xx kpl erilaisia softia videoeditoinnista lähtien. Kun henkinen kynnys on korkealla, tuntuu myös uusien asioiden opiskelu vaikealta. Meillä on päällä henkinen lukko, joka ei aukea vain perustelemalla kuinka tärkeää tämä on tai osallistumalla some-koulutuksiin.

Puhun aiheesta käsitteellä Digitaalinen minä, jossa tarkastellaan asiantuntijan kehittymistä henkisinä matkana.

Digitaalisen identiteetin kehittyminen viidellä tasolla (ote blogista Digitaalinen minä)

***

Digitaalinen minuus ja jopa eräänlainen digitaalinen olemassaolo voidaan hahmotella viidellä tasolla:

  1. Rekisteröinti: tilit on perustettu, mutta niitä ei päivitetä. Lähetetään Twitteriin “Hello world” twiitti.
  2. Passiivinen: Päivitetään, kun on jotain isoa päivitettävää. Esimerkiksi työpaikkaa vaihtaessa päivitetään Linkedin-profiili. Twitteriä käytetään lähinnä jääkiekon MM-kisojen aikaan.
  3. Irrallinen (aktiivinen): Digitaalinen persoona on “toisella puolella”, josta voi pitää taukoa ja jokin kanava voidaan lopettaa kokonaan. Toimitaan aktiivisesti, mutta vedetään joko täyttä työroolia tai vain yksityistä roolia eri kanavissa ja suljetuissa ryhmissä. Kesällä pidetään kahden kuukauden #somepaasto.
  4. Integraali: Digitaalinen persoona on osa minua ja minusta jää digitaalinen jalanjälki, josta minut oppii tuntemaan ilman, että tapaat minut. Yksityinen ja työpersoona sulautuvat yhteen, mutta kaikki ei näy kaikille. Voit linkittyä Linkedinissä ilman tapaamista paikan päällä.
  5. Digitaalinen elämä: Eräänlainen “Tosi-digi”, jota voi verrata Tosi-TV:hen. Elämä tallentuu jatkuvasti verkkoon reaaliaikaisesti. Oma elämä on sama kuin digitaalinen elämä.

***

Henkisen kehittymisen tukeminen

Jokainen taso kuvastaa henkistä kynnystä, joka on ylitettävä ja taso nousee ekspotentiaalisti niin, että alkuun 1-2 tasoa on henkisesti helppoja, 3 jo vähän korkeammalla ja tasolle 4 nousu edellyttää jo isoa henkistä muutosta. Viidennestä ei nyt kannata edes puhua, jos ollaan vasta tasolla 2 tai 3.

Kysymys: No, miten sitten saadaan porukka sinne someen?

Vastaus: Samalla tavalla kuin saadaan tekemään muutos itsessä ihan mihin tahansa. Muuttamalla rutiineja.

Kysymys: Miten muutetaan rutiineja?

Vastaus: tehdään 40-50 onnistunutta toistoa.

Kysymys: Miten tehdään 40-50 onnistunutta toistoa?

Vastaus: Rakentamalla henkinen valmius muuttaa rutiineja. Kannustamalla, esimerkillä, yhdessä tekemällä, vertaistuella ja harjoittelulla. Tähän ei ole oikotietä, mutta tuella ja valmentamisessa saadaan muutos aikaan. Muutos lähtee yksilöistä, joita yhdessä tuetaan matkalla asiantuntijasta vaikuttajaksi.

 

Lopulta kysymys on harjoittelusta, harjoittelusta ja harjoittelusta. Miten teet 50 toistoa…

Photo by Rebelpix

 

Vastakysymys: Miten muutos teillä etenee? Mitä olette tehneet henkisen muutoksen edistämiseksi – ja some-koulutus ei ole oikea vastaus.

Liity vaikka ensiksi Facebook-ryhmään Asiantuntijasta vaikuttajaksi ja ota yhteyttä.

 

Kirjoittaja

Jukka Ala-Mutka, TkT

Lisätietoja: https://jukkaam.com/

Seuraa LinkedinTwitterInstagramPinterestFacebook ja Slideshare. Voit seurata Linkedinssä myös ilman kutsumista ja Facebook on työsivu.

Moderoin Facebook-ryhmää asiantuntijasta vaikuttajaksi. Tervetuloa!

Koostan juttuja max. kerran kuukaudessa sähköpostiin, jos haluat koosteet sähköpostilla, liity postituslistalle: http://jukkaam.com/subscribe

#linkedin #facebook #mediapäivä #somefi #some #markkinointi #henkilöbrändi #digitalist #mkollektiivi

Jukka Ala-Mutka, Dr Sc.

Sarjayrittäjä, luennoitsija, tutkija, konsultti ja tietokirjailija. Jukan inhimo on uusien toimintatapojen ja konseptien kehittäminen kohti globaaleja markkinoita. Hänen ydinosaamista ovat digitalisaatio, digitaalisten liiketoimintamallien, ekosysteemien, työidentiteetin ja ketterän johtamisen kehittäminen. Hän on perustanut viisi yritystä ja sparrannut yli 100 liikeideaa ja uutta palvelua TOP100-yrityksille sekä pk-yrityksille että aloittaville teknologiayrityksille. Aikaisemmin hän on toiminut liiketoiminnan kehityspäällikkönä Siemensillä ja tehnyt tutkimusta Aalto-yliopistossa, Helsingin kauppakorkeakoulussa, McGill Universityssä ja Tampereen teknillisessä yliopistossa. Lisätietoja: http://jukkaam.com ja Linkedin.