New Era

Tervetuloa uuteen aikaan.

Tänä vuonna haluamme olla entistäkin vahvemmin rohkeiden ajatusten, ideoiden ja yritysten kauppapaikka. Toivomme Digitalistista löytyvän ymmärrystä koko maan digitalisoitumiseksi, osaajia ja työpaikkoja asian osaajille ja kauppoja sekä ratkaisuja niitä tarvitseville. Näemme itsemme tasavertaisena kollektiivina ja uuden ajan kauppakamarina.

Verkosto kasvaa ja on entistäkin vaikuttavampi. Mediapalvelussa tuli eilen 500 000 käyntiä täyteen. Toimintaamme osallistuvat ja seuraavat yli 10.000 henkilöä Twitterissä ja yli 5000 Facebookissa. Tapahtumiimme osallistamme jopa 5000 vaikuttajaa. Lisäksi tapahtumia ja tallenteita seurataan jo enemmän kuin osallistujia saapuu paikanpäälle.

Toimintamme ei olisi mahdollista ilman Suomen parhaita yrityskumppaneita. Tänä vuonna Dingle, Fonecta, Ixonos, IBM, MTV , Rainmaker, Solita, Sonera ja TBWA tuottavat muiden Digitalistien joukossa sisältöjä, näkemyksiä, puheenvuoroja ja tapahtumia.

Tervetuloa vaikuttamaan ja vaikuttumaan.

Digitalistien tavoitteena on kuluvana vuonna näyttää vielä enemmän väitteiden rinnalla. Siksi omassa toiminnassammekin haluamme nojata ja näyttää verkon mahdollisuuksia. Vuoden teema on ”The Year We Connect.” Toivomme siis yhä useamman työntekijän, yrityksen ja laitteen ottavan verkon entistäkin paremmin omakseen.

Elämme mahtavaa aikaa, jolloin syntyy paljon uutta ja entistäkin parempi versio vallitsevasta maailmasta. Tervetuloa mukaan tekemään maailman parasta Digitalist –juttua.

Jaetaan ja välitetään ihmisistä, ideoista ja yrityksistä entistäkin enemmän.

Pääsihteeri

Ville Tolvanen

Miksi? Missioni on interoida äly osaksi yritysten arkea. Mitä? Enemmän ja parempaa vähemmällä. Muotoilemme parempia yrityksiä Miten? 1. Digivisiot ja strategiat 2. Apua transformaation johtamiseen 3. Digitaaliset liiketoimintaratkaisut. Kuka? Ville tolvanen on mainetutkimuksen (M&M) Suomen näkemyksellisin markkinoinnin asiantuntija, Tivi top100 IT-vaikuttaja ja Procomin selvityksen mainituin henkilöbrändi somessa. (2016) "V" on puhuja, digitalisti, strategi, kouluttaja, konsultti ja Digitalist Network –verkoston perustaja. Intohimo, kyky hahmottaa, kirkastaa ja kiteyttää vaikeita kokonaisuuksia innostaviksi ajatuksiksi ja realistiseksi suunnitelmaksi erottavat Villen muista ajattelijoista.

Kommentoi