Työelämäni on tiehaarassa. Pohdin nyt vaihtoehtojani tulevalle tekemiselle ja sen muodoille. Olen muutoksen arkkitehti, rakentaja ja sparraaja. Viimeisten kolmen vuoden aikana olen myynyt itseäni ja osaamistani päivinä, tunteina, projekteina, palkkioina ja vuokrajohtajana. Rakentanut digitalistia, Tolvasta ja lukuisia asiakasprojekteja.

Itselleni hieman yllättäin paras asiakastyytyväisyys on saavutettu vuokrajohtaja –mallilla. Asiakas synnyttää hankkeen ja palkkaa siihen sparrajan johtamaan sisältöä, kumppaneiden valintaa, suuntaa ja toteutusta. Syntyy hyviä ja mitattavia tuloksia kohtuuhintaan.

Konsultin arki on pirstaleinen. Etsin mahdollisuutta tehdä syvällisemmin, isompia muutoshankkeita ja näyttävämpiä kokonaisuuksia. Olen rakentanut kasvustrategioita, sparrannut hallituksia ja johtoryhmiä, tehnyt kymmeniä brändiuudistuksia ja lukuisia verkkopalveluita eri tarkoituksiin yli viidentoista vuoden aikana. Samalla olen ollut itse yrittäjä ja perustanutkin kymmenkunta yhä elossa olevaa yritystä.

Digitalisoituminen on ankara toimintaympäristön mullistus, joka vaikuttaa yrityksen rakenteisiin ja kulttuuriin. Verkko on vielä lähes kaikille tekemätön rasti. Nyt on oikea aika lähteä muuttamaan toimintamalleja ja viemään liiketoimintaprosesseja verkkoon. Se on vaativa muutosjohtamisen tehtävä. Ideoiden, suunnitelmien ja osaamisen ohella tarvitaan oikeat kumppanit, joustavat toimintamallit ja työkaluja muutoksen johtamiseen.

Löytäisikö muutoksen arkkitehdille isompia hankkeita vuokrajohtajana? Osaan käynnistää liiketoimintoja, johtaa kasvua, rakentaa uusia palveluita ja markkinoida. Olen yrittänyt elää kuten opetan ja tulokset ovat vähintäänkin kohtuullisia. Silti kunnianhimoa ja innostusta riittää. Juuri siksi päätin ajatukseni julkaista.

Myydäänkö itsemme toisillemme? Rakennetaan yhdessä jotain isompaa ja parempaa. Tehdään tulevaisuudesta menestystarina. Otan vastuuta, voin ottaa riskiä ja toimia yrityksessäsi päivän, kaksi, tai kuusi viikossa. Sovitaan päivä, viikko tai kausi kerrallaan. Tehdään unelmista totta.

Ilmianna itsesi, loppu on halutessamme historiaa.

V