Palvelut muuttavat verkkoon

Verkkokauppojen parissa työskennellessä minulla on etuoikeus seurata miten elinkeinoelämän rakenteet murtuvat, toimiala toisensa perään digitalisoituu ja asettuu asumaan verkkoon. Väitän että seuraava toimia-ala, jossa tulee tapahtumaan iso muutos verkkoon siirtymisen myötä on palveluala.

Suomessa olisi kuitenkin aika herätä palveluiden tuotteistamiseen, ettei palvelualalla pääse käymään kuten tavarakaupassa. Nimittäin kuten me kaikki tiedämme vähittäiskaupan rakenteet ovat aikaa sitten murtuneet, ja kasvava osa ostoksista tehdäänkin jo verkossa. Verkkokaupan myynti kasvaa edelleen hyvin voimakkaasti: verkkokauppaindeksin mukaan kasvu viimeisen vuoden aikana oli 37 %. Harmillista suomalaisten yritysten kannalta on, että vaikka vähittäiskaupan arvo verkossa on Kaupan liiton mukaan noin 4 miljardia euroa niin tästä jopa 40% osuus ostetaan ulkomaisista verkkokaupoista. 

Johtuen verkkokaupan kasvavasta arvosta verottaja ja tulli ovat myös alkaneet tutkimaan tarkemmin sähköistä kaupankäyntiä. Verottaja on pyrkinyt saamaan kiinni kansainvälisen kaupan suuruusluokasta viennin ja tuonnin osalta. Syytä onkin, sillä valitettavasti tavarakaupassa valtaisa määrä euroja valuu ulkomaille ja me suomalaiset olemme tässä häviämässä mm. arvonlisäveromenetyksinä.

Väitän, että seuraava iso digitalisaation mukanaan tuoma rakenneuudistus tapahtuu palvelualalla, ja maailmalla palveluiden tuotteistamisessa verkkoon ollaan tällä hetkellä Suomea edellä. Jo nyt kaksi kolmasosaa Suomen BKT:n arvosta syntyy palveluista. Palveluiden tuotteistamisessa verkkoon ollaan Suomessa kuitenkin vielä lapsenkengissä. Olisi suotavaa ettei digitalisaation mukanaan tuoma rakennemuutos tulisi palvelusektorille yllätyksenä. Olisi tärkeää, että mm. suomalaiset palvelualan yritykset tuotteistaisivat palvelunsa verkkoon hyvissä ajoin ennen ulkomaisten toimijoiden pyrkimistä markkinoille. 

Otetaanpa esimerkiksi vaikkapa asiantuntijapalvelut: Suomessa on yllättävän vähän onnistunutta tuotteistamista asiantuntijapalveluiden osalta. Moni asiantuntija myy palvelujaan yhä perinteisin menetelmin. Valitettavan moni asiantuntija tyytyy markkinoimaan palveluitaan pelkästään verkkosivustonsa kautta. Edistyneimmät asiantuntijat ovat onnistuneet ottamaan haltuun sosiaalisen median markkinoinnin välineenä. 

Mielestäni nimenomaan asiantuntijapalveluita myytäessä henkilöbrändillä on väliä ja osaajat, joilla on todellista asiantuntijuutta erottuvat edukseen myös sosiaalisessa mediassa. Valitettavan harva asiantuntija kuitenkaan vie markkinointiaan loppuun asti tuotteistamalla palveluitaan, vaikka nimenomaan palveluiden onnistunut tuotteistus tukisi erinomaisesti asiantuntijuuteen perustuvaa henkilöbrändiä. Ne harvat edelläkävijät, jotka ovat onnistuneet tuotteistamaan palveluitaan verkkosivustolleen, eivät ole vielä ehkä oivaltaneet, miten hyödyntää verkkokauppaa kanavana palveluiden myymisessä ja potentiaalisten asiakkaiden ostoprosessin saattamisessa loppuun asti.

Usein kun puhun “palvelujen digitalisaatiosta” epäilijät pyytävät käytännön esimerkkiä palvelusta, jota digitalisaatio ja ulkomaiset kilpailijat muka “uhkaavat”. Mielestäni vaikkapa asiantuntijapalvelut ovat tästä mielenkiintoinen esimerkki. Itse en kuitenkaan haluaisi  rajoittaa kenenkään mielikuvitusta vaan haluaisin kääntää asian toisinpäin: onko ylipäänsä olemassa sellaisia palveluita, joita ei voisi tuotteistaa ja markkinoida paremmin – eli lopulta myydä tehokkaammin verkossa? Tuskinpa vain.  

Suomen kansantalouden kannalta olisi nyt tärkeää, että digitalisaation mahdollisuuksia osattaisiin palvelualoilla hyödyntää vähittäiskauppaa paremmin. Meillä on iso hyödyntämätön potentiaali palveluiden myymisessä verkossa, myös kansainvälisesti. Uskon että markkinat jakaantuvat parhaillaan uudelleen ja palvelujen myyminen verkossa vaikuttaa kilpailutilanteeseen eri toimijoiden välillä pysyvästi. 

Näin vuoden 2017 alkaessa suosittelen esimerkiksi kaikkia palveluyrityksiä, jotka eivät vielä ole heränneet palveluidensa tuotteistamiseen verkossa, tai asiantuntijoita, jotka eivät ole  hyödyntäneet henkilöbrändiään markkinoinnissa pohtimaan, kuinka tuotteistaa ja markkinoida palveluitaan onnistuneesti verkossa esimerkiksi juuri verkkokaupan avulla. 

Suosittelen toimimaan mahdollisimman pian, ennen suurta rynnistystä! Uskon että mm. palveluiden tuotteistaminen ja markkinointi sekä myyminen verkossa, tulee uudelleen määrittelemään voittajat – alkaen 2017.

Minna Timo

Olen markkinointi-intoilija, maailmanparantaja, digitalisti. Viemässä Vilkas-brändiä kansainväliseksi. Nautin asioiden tekemisestä itseäni fiksumpien kanssa.