Sanoista tekoihin

Sanonta sanoista tekoihin on ärsyttävä. Aivan kuin kommunikaatio ennen toimintaa olisi vähempiarvoista kuin itse tekeminen. Aivan kuin asioista puhuvat eivät saisi asioita aikaiseksi. Viestinnän ja toiminnan asettaminen vastakkain tuntuu typerältä.

Aika moni yrityksistäkin on valinnut viestikseen teot rinnastaen niitä sanoihin. Aivan kuin vain he olisivat tekijöitä ja muut lupailevat vain omiaan. Mistä nämä yritykset ja viestijät muiden teoista tietävät? Miten yritys nostaa itsensä muiden yläpuolelle omassa toiminnassaan? Onnistunutta viestintää – ärsyttää ja aiheuttaa tunteita puolesta ja vastaan.

Digitalistit eivät ryhdy sanoista tekoihin. Digitalistit ovat tehneet vuodesta 2013 työtä törmäyttämällä osaamista, osaajia ja muita yhteisöjä. Pienen porukan intohimosta ja missiosta digitalisoida Suomi pikseli kerrallaan kasvaa aito 12 yrityksen ekosysteemi ja arvoverkosto parempaan liiketoimintaa yrityksiä ja yhteisöjä digitalisoimalla. Otamme seuraavan harppauksen kohti suurta ja tuntematonta.

Digitalist alkoi pienen kollektiivin yhteisestä kiinnostuksesta, kasvoi merkittäväksi tapahtumajärjestäjäksi ja ponnistaa kohti aitoa digitaalisen liiketoiminnan kansainvälistä ekosysteemiä. Unelmissa ratkotaan muiden yhteisöjen ongelmia yhdessä ja tarjotaan tekijöitä ja osaamista liiketoiminnan kehittämiseen digitalisaation avulla.

Astu laivaan 27.4. 2017 !!! Ixonos Design Business Forum valikoitui sattumalta hetkeksi, jolloin Digitalist mullistaa itsensä ja ajattelunsa. Myös tapahtuman ohjelma on huikea!  Tule mukaan jakamaan ja välittämään osaamista paremmista vaihtoehdoista – ja ennen kaikkea oppimaan yhdessä uutta ja luopumaan vanhasta turhasta. Ei siirrytä sanoista tekoihin vaan oikeista sanoista ja teoista parempaan yritys- ja yhteisötoimintaan.

Tervetuloa! Lavalla huikeat caset: Finnair, MacGregor, Sokos Hotels, Ruotsin rautatiet jne. jne. Varaa lippusi heti! http://digitalistnetwork.com/event/ixonos-digitalist-business-design-forum/

Ville Tolvanen

Ville Tolvanen is CDO with Digitalist Group. “V” is the founder and co-founder of several companies in software, digital services, marketing and healthcare. Ville is popular transformation advisor, consultant and a keynote speaker. Ville Tolvanen was voted #1 Marketing expert in Finland (2016) Top 100 IT influencer (2017) and listed as #1 Social media brand by Procom (2017) Roles: Chairman, MOB, CEO, CMO, CDO, CSO, Interim Director & Consultant Founder/Co-Founder: Q.P.R. Software, Intervisio, Marchitects, Terve Media, Coronaria, Mectalent, Digitalist Network, Digitalist Group