Työntekijälähettilyys ja kymmenen kannustavaa esimerkkiä

Asiansa osaavien mukaan tämän vuoden ykkösjuttuja some-markkinoinnin saralla on työntekijälähettilyys. Tiedättehän: yrityksen omat henkilöt kertomassa yrityksen arjesta, tuotteista, osaamisesta ja kaikesta mahdollisesta brändilupauksen ja mission mukaisesta.

Keskustelut alan kuin alan edustajien kanssa vahvistavat trendin todeksi. Kaikki allekirjoittavat työntekijälähettilyyden plussat ja haluaisivat kovasti nähdä sen lähtevän lentoon omassa yhteisössään. Mutta kun muurit. Ja traditiot. Ja osaamistaso ja uskallus.

Yleisesti hyväksi keinoksi on tälläkin polulla havaittu esimerkin voima – mikäli niitä ei vielä omasta talosta löydy, tässä kymmenen, joilla pääsee vauhtiin:

1) Totuus julki yhteisvoimin: Paulig HUB

Paulig lähti viime kesänä parinkymmenen hengen etujoukon voimin viemään yritystä avoimemman kommunikaation suuntaan Paulig HUB -ohjelmalla. ”Parin vuoden aikana olemme tiimini kanssa viestineet Pauligin tarinaa parhaamme mukaan Pauligin virallisten kanavien kautta, mutta silti se on ollut vain pintaraapaisu kaikesta hienosta, jonka keskellä me pauligilaiset saamme joka päivä olla,” summaa viestintäjohtaja Mervi Siikala HUBin tausta-ajatuksia.

Työntekijälähettilyys - Paulig HUB - kuva Paulig.fi

 

2) Mielipidejohtajaksi isolla M:llä: Martti Lindholm, MTV

Kuinka monella olisi pokkaa laittaa nimensä eteen ”The” ja perään trademark? Martilla on. Ansaitusti.

Työntekijälähettilyys - Martti Lindholm - MTV

 

 

3) Ylhäältä tuulee: Taneli Tikka, Tieto

Taneli Tikka siirtyi kesällä 2014 Tietoon vetämään teollinen internet -liiketoimintaa, ja ravisteli mennessään korporaation kommunikaatiokulttuuria freesillä otteellaan. Firman asiat sulautuvat saumattomaksi osaksi hänen muuta verkkopresenssiään ja Tieto sai yhden ison inhimillisen jalanjäljen lisää internetiin.

Työntekijälähettilyys - Taneli Tikka - Tieto

 

4) Tutkijat pois kammioistaan: Markku Niemivirta, Helsingin Yliopisto

Joka ikinen substanssiosaajia sisältävä firma on tuskaillut tämän kanssa: miten saada asiantuntijat kertomaan osaamisestaan ja ajatuksistaan julkisesti. (Vähemmän sen kanssa, miten varmistetaan ettei hölistä liikaa.) Jos jokaisella olisi Markku(ja), olisi vähemmän huolia.

Työntekijälähettilyys - Markku Niemivirta - HY

 

5) Nautitaan työstä: Finnair

Lähtien henkilökunnan flashmobeista ja lentoemäntien Bollywood-tansseista aina lentokoneen ohjaamosta otettuihin Instagram-kuviin asti, Finnair on jo vuosien ajan osannut antaa työntekijöilleen tilaa kertoa omaa tarinaansa siitä millainen Finnair on.

Työntekijälähettilyys - Tomi Tervo - Finnair

 

6) Puhemies kanavassa kuin kanavassa: F-Secure, Hyppönen

Microsoftin Henri Molin puki sen hyvin sanoiksi some-trenditutkimuksessamme: ”En ole koskaan nähnyt yhtään F-Securen mainosta, mutta Mikko Hyppösen ansiosta tiedän kaiken F-Securen palveluista, ilman että hän on koskaan suoraan maininnut brändiä tai tuotteita.”

Työntekijälähettilyys - Mikko Hyppönen - F-Secure

 

7) Valonpilkahdus byrokratiaan: Pekka Sauri, Helsingin kaupunki

Byroslavian muurit murtuvat yksi twiitti kerrallaan, kun Pekka Sauri tuo kaupunkia lähemmäs kaupunkilaisia.

Työntekijälähettilyys - Pekka Sauri - Helsingin kaupunki

 

8) Asiakaspalvelua yli rajojen: SoneraPartio

Soneran some-aspa, tuttavallisesti SoneraPartio, tuo jättibrändiä lähemmäs ihmisiä, siellä missä he huoliensa kanssa ikinä ovatkaan.

Edit: SoneraPartio on osa Soneran SomeAspaa.

Työntekijälähettilyys - SoneraPartio - kuva Hale Okkonen

 

 

9) Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta: Varusteleka

Jos Varusteleka, työntekijähettilyys ja Schwarzenegger eivät herätä assosiaatiota, nopeasti YouTubeen mars. (Ja samalla voitte miettiä millä keinoin omaan organisaatioon saadaan sellainen meininki, että työntekijät eivät ainoastaan halua esiintyä yrityksen logon yhteydessä, vaan tatuoida sen ihoonsa.)

Työntekijälähettilyys - Varusteleka

 

10) Pääsihteeritason yhteisömanageri: Ville Tolvanen, Digitalist

Digitalist Network on tuhannen asiantuntijan maailmanpelastuskone, mutta moottorina puksuttaa yksi mies postauksesta toiseen, sekunnista seuraavaan. Hengästystä pelkäämättä, hengästyttävyyttä uhmaten.

Työntekijälähettilyys - Ville Tolvanen - Digitalist Network

 

BONUS: Työntekijälähettilyys iskee myös IRL

Kaiken digi-intoilun keskellä on syytä muistuttaa, että ilman Twitteriäkin voi tehdä työpaikastaan puheenaiheen, ja itsestään työpaikan ykkösjutun – tästä meitä muistuttaa esimerkiksi kaupunkilegendaksi muodostunut HSL:n bussikuski Uthman Pirttimäki, jonka työpanos ja -asenne ovat poikineet muun muassa uutisia, blogikirjoituksia ja Tube-pätkiä.

Jari Lähdevuori

Jari Lähdevuori on some-aikakauden asiantuntijaorganisaatio Kurion perustajia. Työkseen hän tutkii, havainnoi ja hyödyntää digitaalisia kanavia ja sosiaalista mediaa asiakkaidensa liiketoiminnan hyväksi.