Uuden ajattelun AA -kerho

Digitalisti on ihminen, joka suhtautuu myönteisesti teknologian mahdollisuuksiin.

Digitalisoituminen on älyn ja teknologian integroitumista arkeen. Digitalist Network törmäyttää ihmisiä, ideoita ja yrityksiä uusien ratkaisujen rakentamiseksi. Tavoitteemme on digitalisoida Suomi pikseli kerrallaan.

Kevät on ollut huikea! Vuoden aikana tilaisuuksiimme tulee osallistumaan lähes 4000 ihmistä. Lähes poikkeuksetta jokaisessa tapahtumassa lähes puolet osallistujista ovat tilaisuudessa ensimmäistä kertaa. Kesäkuun loppuun mennessä sivustolle kertyi 200 000 sivulatausta.

Pauli Aalto-Setälän sanoin olemme uuden ajattelun AA-kerho. Se on hieno ilmaisu toimintamallistamme. Olemme avoin kollektiivi, jossa kuka tahansa saa julkaista, osallistua, rakentaa omaa palaansa tai synnyttää uutta. Olemme uuden ajan kauppakamari verkossa.

Pidämme nyt ansaitun loman aina elokuun alkuun asti. Sitten palaamme uusin kujein ja ajatuksin. Elokuussa tuotteistamme kaikki palvelumme tukemaan kehittymistä ja tulevaisuuden strategiaamme.

Kiitos sinulle joka osallistuit, jaoit, kommentoit tai vastustit ajatuksiamme. Jakaminen on asioista, ihmisistä ja huomisesta välittämistä – Sharing is caring !!!!

Ikuista kesää ja hymyillään kun kohdataan!

Pääsihteeri

Ville Tolvanen

Ville Tolvanen is CDO with Digitalist Group. “V” is the founder and co-founder of several companies in software, digital services, marketing and healthcare. Ville is popular transformation advisor, consultant and a keynote speaker. Ville Tolvanen was voted #1 Marketing expert in Finland (2016) Top 100 IT influencer (2017) and listed as #1 Social media brand by Procom (2017) Roles: Chairman, MOB, CEO, CMO, CDO, CSO, Interim Director & Consultant Founder/Co-Founder: Q.P.R. Software, Intervisio, Marchitects, Terve Media, Coronaria, Mectalent, Digitalist Network, Digitalist Group