Tero Ylitalo // January 21 2015

Digitaalisen ajan roolijako

Kauppa ei ole enää entisensä.

Kivijalka ei vastaa nykypäivän kuluttajan tarpeisiin valikoiman eikä informaation saannin suhteen. Toisaalta verkko ei tarjoa hypistelykokemusta eikä henkilöpalvelua.

Tämä on ihan ”okei”, kunhan yhtälö kokonaisuudessaan tarjoaa kuluttajan arvostamat ja haluamat ostoprosessin osaset.

Avainasemassa on roolitus, eli kummankin osapuolen pitää saumattomasti tukea toinen toistaan.

Informaation haku ja tuotevertailu tapahtuvat verkossa, se on selvä lähtökohta. Showroom-ajattelu yleistyy varsinkin isompien ja kalliimpien hankintojen osalta, eli näytteillä on vain mallikappaleet ja toimitus tapahtuu tilauksen perusteella. Toisaalta asusteet sekä lisävarusteet ostetaan myöhemmin verkosta täydentämään kivijalasta hankittua, kunhan luottamus brändiä kohtaan on saatu oikealle tasolle.

Samaan aikaan kivijalan pitää pystyä palvelemaan verkko-ostajia. R-kioskeista voisi löytyä Zalandon sponsoroimat pukukopit, jotta sovitus- ja palautusrumbasta tulisi helpompaa. Hullut Päivät voisi viedä pop-up-kontteja maakunnan kaupunkeihin, joissa saisi hypistellä ja ostaa tuotteet verkosta vaikkapa H&M:n tyyliin. Pop-up-ajatusta voidaan viedä myös tyhjillään oleviin näyteikkunoihin, jolloin verkkokauppa saadaan fyysiseen ympäristöön ja samalla tyhjät liiketilat hyötykäyttöön. Hyvänä esimerkkinä Kate Spade. Sama idea toimisi myös uusien brändien jalkauttamisessa ja testauttamisessa – paljon kevyemmällä kulurakenteella kuin perinteisesti.

Mobiili tulee myös olemaan erittäin keskeisessä roolissa, kuten Googlekin asian todentaa. Älypuhelimet toimivat integroijina, siltana fyysisen ja virtuaalisen kaupan välissä.

Mahdollisuuksia siis on, luovuudelle on edelleen ihan pirusti tilaa.

Kokeilkaamme, innovoikaamme ja tehkäämme yhdessä!

More from Tero Ylitalo