Jarmo Matilainen // March 26 2015

Digitalisuus – mistä oikein on kyse?

Digitaalisuus on noussut ruoka- ja kahvipöytäkeskusteluihin – olemme siis edenneet vaiheeseen, jossa se on uusi normaali ja etenee väistämättä yhä kiihtyvällä vauhdilla – über-kuskeilta voisi jo kysäistä digitalisaatio- indeksiä.

Keskustelussa ollaan mielestäni kuitenkin sivuraiteilla, kun puhutaan digitalisaatiosta ilman syvempää pohdiskelua, että mitä se tarkoittaa käytännössä.

ATK aikanaan, oli nimensä mukaisesti automaattista tietojenkäsittelyä, jolloin yrityksen tietovirrat pystyttiin automatisoimaan ja saamaan sitä kautta tehokkuutta – hyppy manuaalisesta tietojenkäsittelystä automaattiseen oli melkoinen ja sitä on kestänyt kohta 50 – vuotta. Seuraava vaihe kehityksessä on ollut materiaalivirtojen automatisointi ja älyn eli itse tiedon ja sen käsittelyn integrointi tavaroihin. Tietovirrat ja materiaalivirrat yhdistyivät – syntyi automaattivarastoja ja pitkälle automatisoituja tuotantolinjoja.

Nyt olemme siirtymässä seuraavaan vaiheeseen, jossa joka tuotteessa, ihmisessä ja esineessä alkaa olla antureita ja prosessoreita, jotka tuottavat jatkuvasti valtavasti tietoa – materiaali ja tieto on yhdistynyt – tietojenkäsittely integroituu osaksi prosesseja ja hajautuu esineisiin ja meihin kaikkiin. Tämä mahdollistaa seuraavan kehitysvaiheen, missä itse prosessin osia lisätään tieto- ja materiaalivirtoihin, jolloin puhutaan digitaalisesta palvelusta. Verkkokaupassa esimerkki voisi olla 3D-tulostus, huolto- ja ylläpitotoiminnassa varaosien automaattien toimitus sinne missä korjataan tai rakennetaan, kun laite itse ilmoittaa olevansa huollon tai varaosan tarpeessa. Kuka tahansa voi ostaa tuotteista verkosta ja suunnitella niiden toimitusprosessin itsenäisesti. Kuka tahansa voi perustaa verkkokaupan, joka toimii globaaleilla markkinoilla.

Digitaalisuus on yksinkertaisesti kaikkien ilmiöiden (tiedon, tavaroiden, ihmisten, prosessin osien) käsittelyä sellaisessa muodossa, että käsittelyn voi antaa prosessoreiden tehtäväksi ja välttämättä ihmisen osallistumista ei enää tarvita missään vaiheessa prosessia – käsiteltävä asia on siis täysin automatisoitavissa ja siten tehokkaasti tuotettavissa. Itse asiassa digitaalisuus purkaa perinteisen ajattelun – aika, paikka, materiaalit ja prosessit – osiksi ja mahdollistaa kaiken uudelleen organisoinnin tehokkaalla tavalla.

Välttämätön edellytys digitalisaatiolle ovat älykkäät anturit, avoimet rajapinnat eri tietojärjestelmien välillä sekä tiedon löytämiseen, jatkojalostukseen ja yhdistelyyn kykenevät pilvipalvelut (big data). Päätelaitteet ja ekosysteemit tarvitaan siksi, että digitaalisia palveluita olisi helppo ja mukava käyttää – sekä tehokasta kehittää. Sosiaalinen media yhdistää ihmiset tähän kokonaisuuteen ja se myös mahdollistaa palveluiden markkinoinnin ja käyttöopastuksen, helpparin ja paljon muuta.Uudet kasvavat liiketoiminnat syntyvät ekosysteemeihin, joissa kokonaisuutta kehitetään, ylläpidetään ja etenkin tarjotaan asiakkaille erilaisten laitteiden kautta. Ekosysteemin tehtävänä on yhdistää digitaaliset palaset yhdeksi toimivaksi kokonaisuudeksi ja avata palveluiden ja sen käyttäjien yhteydet eri kanaviin.

Kaikki uusi lisäarvo syntyy tästä eteenpäin digitaalisuuden sateenvarjon alle. Kun katsoo maailman suurimpia yrityksiä – esim. Fortune TOP 500 –listaa, niin suuri osa niistä, jotka kasvaa geneerisesti nojaavat liiketoiminnan erilaisille ekosysteemeille ja ohjelmisto-osaamiseen. Me tarvitsemme suomeen sellaisia yrityksiä, jotka ovat merkittäviä osia kasvavista ekosysteemeistä tai itse muodostavat kasvavia ekosysteemejä .

Digitaalisuuden tarvitsema käyttövoima on ohjelmissa sekä datassa ja sen vuoksi ohjelmoinnin osaaminen on kaikista tärkein taito digitaalisten palveluiden kehittämisessä ja internet on tuon osaamisen katalysaattori. Ohjelmoinnin opetus kouluissa on hyvä avaus siihen, että kaikki jossain elämän vaiheessa tutustuvat koodaamiseen. Ne, jotka siitä saavat jo koulussa kipinän, niin mahdollisesti saavat siitä ammatin ja perustavat myöhemmin yrityksiä ja kehittäjäverkostoja.

Koodaamisen opetuksessa kasvuikäisille lapsille tärkeintä on kertoa siitä, että mitä kaikkea ihmeellistä ohjelmoimalla tehdään, mitä perustietoja ja taitoja ohjelmointiin liittyy ja myös opetella ohjelmointia sellaisilla työkaluilla että se on mielenkiintoista. Peliohjelmat, visuaalisuuteen ja uusiin älypuhelimiin liittyvät ohjelmat ovat hyviä keinoja tutustua ohjelmointiin. Myös syvälliseen ohjelmointiin kykeneville pitää löytyä kehityspolku esimerkiksi robotiikan tai vaikka Rasberryn tyyppisten avointen alustojen kautta. Toivottavasti tässä eri käy niin kuin aikanaan käsityöopetuksessa tai liikunnassa, että yritetään tehdä liian vaikeita asioita ja monen nuoren innostus lopahtaa ennen kuin se ehtii edes syttyä.

Ohjelmoinnin opetusta pitäisi ottaa kaikkien aineiden opetukseen mukaan, koska vain siten voidaan varmistaa, että myös muiden aineiden opetus siirtyy digitaaliseen aikakauteen ja opetus pysyy kehityksessä mukana.

 

More from Jarmo Matilainen