Jussi Ylävaara // October 01 2013

Television muistoa kunnioittaen

Jussi Ylävaara

Strategic Advisor

Keskustelu television tulevaisuudesta on käynyt viime viikkoina vilkkaana. #uusimtv tekee tuloaan, Netflix kiusaa kanavia ja muutenkin mediaväki on ollut jotenkin poikkeuksellisen valppaana. Loistavaa pohdintaa harjoitti mm. YLEn Kari Haakana.

Sekä Mikael Jungner että Netflixin Reed Hastings ovat molemmat antaneet televisiolle (sellaisena kuin me se tunnemme) elinaikaa vuoteen 2018 saakka. Meidän olohuoneessa televisio (sellaisena kuin me sen tunsimme) kuoli jotakuinkin tammikuussa 2011.

Meidän olohuoneessa televisio kuoli jotakuinkin tammikuussa 2011

Laite kotoamme edelleen löytyy. Nykyisin sen tehtävä on vain erilainen. Enää television äärellä ei odoteta sitä, että “tähtisade voi alkaa”, vaan siihen on viritettynä eri laitteita, joiden kautta sisältöä saa silloin kun sitä kaipaa. Tanssitkin tietysti katsotaan, mutta vain kiinnostavimmat ja klipeissä.

Jo näiden kahden kuluneen vuoden aikana olen päässyt unohtamaan, miten ihmeessä joku kanava on voinut päättää elämäni rytmistä. Nyt se tuntuu absurdilta. Toki aikaisemminkin VHS nakutti tappavia-aseita nauhalle, mutta pääasiassa ohjelmat kuitenkin kulutettiin silloin kun ne esitettiin. Valitsinko tosiaan silloin bussitkin sen mukaan, että ehtii Uutisvuodolle?

Urheilu- ja muut suorat lähetykset ovat edelleen se, mihin kanavat vahvasti tukeutuvat. Osa sisällöistä on pakko kuluttaa niiden syntyhetkellä, eihän Kärpät-Blues -matsi tunnu miltään tunti tapahtumien jälkeen. Mutta sitä, että vaikkapa jääkiekko olisi ajasta iäisyyteen tv-kanavien yksinoikeutta, en jaksa uskoa.

En tiedä mitä tuleman pitää, mutta visioin.

TV-sarjat julkaistaan kaikkialla kausi kerrallaan. Koska sarjojen kuluttaminen on siirtynyt pelkästään on demand -muotoon, yksittäisiä jaksoja on turha pihtailla. Ja näinhän mennään jo vaikkapa Netflixissä. Kotvan kuluttua varmasti sama käytäntö on kotimaisissakin palveluissa, kunhan sopimukset ja maksukäytännöt saadaan kuntoon.

Suoria lähetyksiä katsotaan jatkossakin silloin kun ne tulevat. Luonnollisesti. Valtaosa lähetyksistä tulee sen sijaan striiminä, vaikkapa YouTubesta. Sosiaalisuus lähetysten ympärille luodaan kiinni kanavaan. Enää ei tarvita ns. second screenejä, kun se ensimmäinen tarjoaa samat palvelut. Ei siis tarvitse kirjautua erillisiin palveluihin ja käyttää merkkejä hashtageihin. Vaikka Redbullin Stratosta seurattiin useissa kanavissa, oli siihen varmasti syy, että ”tv-lähetyksen” jakelijaksi valikoitui juuri YouTube. Muitakin ottajia olisi varmasti ollut.

Lumilautailun mm-kisoja ei enää televisioi YLE eikä MTV, vaan 200 paikalla olevaa katsojaa. Kisajärjestäjä luo infran, katsojat striimaavat kuvan eetteriin, kuka milläkin laitteella. Lätkäkin voisi olla kiinnostavaa, kun kamera kiertäisi hallin ympäri. Tuotantoyhtiöitä on joka olohuoneessa ja katsojat seuraavat enemmän tekijöitä kuin jakelijoita. Justimus Filmsejä syntyy kohinalla.

Tulevaisuuden “kanavat” lienevät enemmän sisältöjen kuratoijia kuin jakelijoita. Ohjelmat tulevat sieltä täältä, mutta ziljoonien vaihtoehtojen joukosta jonkun tulee poimia hyvät. Lajitella ja luokitella, mutta toisaalta myös koota ympärille samankaltaisia ihmisiä. Ja johtaa keskustelua. Bisnestäkin varmasti syntyy. Mutta antavatko nämä kuraattorit itselleen nimeksi jonkin numeron, tuskinpa vaan.

ps. Onnea muuten Netflixin ensimmäiselle, muttei varmasti viimeiselle, Emmylle.

More from Jussi Ylävaara