Risto Kuulasmaa // May 05 2016

Tubettaminen jatkaa räjähdysmäistä kasvuaan

 

risto

21-vuotias Miisa valittiin Suomen 10 vaikutusvaltaisimman viihteen tekijän joukkoon Kauppalehti Option listauksessa tammikuussa 2016. Hänen 250 000 tilaajan kanava on kasvanut vuodessa yli 100 000 tilaajalla.

15–29 ­vuotiaiden suomalaisten kohderyhmässä Youtube on jättänyt lineaarisen television jo kauas taakseen. Tubea katsotaan keskimäärin lähes tunti päivässä ja yli puolet kohderyhmästä käyttää palvelua päivittäin (57%). Kokonaisuudessaan 2,3 miljoonaa suomalaista katsoo pelkästään Youtubea vähintään viikoittain ja joka neljäs suomalainen tilaa vähintään yhtä Youtube­-kanavaa.

Kuluneen vuoden aikana nousevien tubetähtien tilaajamäärät sekä tubettajia edustavien Multi Channnel Networkien (MCN) liikevaihdot ovat tuplaantuneet tai jopa triplaantuneet.

Suomessa operoi kolme MCNää, joista ainoa kotimainen, 20:ta tubettajaa edustava Töttöröö tuplaa ensimmäisen vuoden bisneksensä ja lähestyy kesäkuussa päättyvällä toisella tilikaudellaan liikevaihdossaan miljoonan euron rajapyykkiä.  Suomessa toimiva ruotsalainen United Screens on triplannut yhteenlasketun liikevaihtonsa Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa vuoden aikana noin kuuteen miljoonaan euroon. Suomessa operoiva ruotsalainen Splay on puolestaan kasvattanut pohjoismaisen kokonaisliikevaihtonsa vuodessa 2,8 miljoonasta 6,7 miljoonaan euroon.

12-13. elokuuta Helsingissä järjestettävä Pohjoismaiden suurin tubettajatapahtuma Tubecon kasvaa kaksipäiväiseksi tapahtumaksi ja jatkaa kansainvälistymistään Euroopan laajuiseksi tapahtumaverkostoksi. Syksylle on varmistunut Ruotsin kiertuekokonaisuuden lisäksi mm. Tubecon Espanja, joka järjestetään paikallisten tubettajien toimesta Madridissa 12 – 13. joulukuuta 2016. Yhteenlasketulla yleisömäärällä Tubecon ottaa vuoden lopussa kärkipaikan ja kasvaa maailman suurimmaksi YouTube -tapahtumaksi.

SUOMITUBEN VUODEN NOUSIJAT

Lakko

risto2

Viime vuonna Tubecon Awardseissa vuoden Miestubettajana ja Vuoden Pelikanavan palkinnoilla palkittu Lakko on kuluneen vuoden kovin nousija. Lakon kanavalla on 332 000 tilaajaa ja noin 5 miljoonaa käynnistystä kuukaudessa. Kasvuvauhti on ollut hurja, Lakon kanava on kerännyt yli 200 000 uutta tilaajaa kuluneen vuoden aikana. Lakon ja Herban televisiosarja BOKSI sai ensi-iltansa Subilla huhtikuussa. Töttöröön edustama Lakko solmi ensimmäisen kaupallisen kumppanuuden keväällä 2015. Nykyään Lakko on täyspäiväinen tubeammattilainen, jonka sponsoreita ovat mm. Xbox, Elisa ja F-Secure.

Thomas Böckerman

thomas

19-vuotias Thomas aloitti vlogaamisen pikkusiskonsa innoittamana. Helmikuun 22. päivä perustettu kanava on jo kerännyt kahdessa kuukaudessa yli 43 000 alle 24-vuotiasta tilaajaa ja saavuttaa 237 000 katselua kuukaudessa. United Screens etsii parhaillaan Thomakselle ensimmäisiä kaupallisia kumppaneita.

Arttu Lindeman

arttu

Vuosi sitten Splayn riveihin liittyneen Arttu Lindemanin kanavalla oli noin 10 000 tilaajaa. Kuluneen vuoden aikana tilaajamäärä on kymmenkertaistanut ja hänen videoitaan käynnistetään kuukaudessa tällä hetkellä yli 2 miljoonaa kertaa. Lindemanilla on oma vaatemerkki ja hän on sopinut levytyssopimuksen Sony Musicin kanssa.

KEVÄÄN KANSAINVÄLISÄ ONNISTUMISIA: Hyrdaulic Press Channel, Duudsonit ja Neste

Suomalaiset kanavat ovat rikkoneet tänä keväänä kasvuennätyksiä myös kansainvälisesti. Tamperelaisen Lauri Vuohensillan Hydraulic Press Channel oli vielä maaliskuussa 600 tilaajan pieni kanava. Hydraulipuristimella erilaisia esineitä murskaavat videot nousivat Redditissä hitiksi ja ponnauttivat tubekanavan räjähdysmäisesti 815 000 tilaajaan kansainväliseksi ilmiöksi.

Duudsonit puolestaan nappasivat helmikuussa hetkeksi koko Youtuben nopeimman nousijan tittelin harpatessaan yli kahden miljoonaan tilaajaan.

Molemmat kanavat ovat esimerkkejä siitä, että kansainvälisen yleisön valloittamiseksi ei tarvitse olla kaksikymppinen siloposki. Rallienglanti ja omintakeinen suomalainen huumori riittävät.

Suomalaisvoimin konseptoitu Nesteen ja Prince EAn välinen yhteistyö sai myös lentävän lähdön. Avausvideo Everybody dies, but not everybody lives keräsi jo ensimmäisen vuorokauden aikana 16 miljoonaa katsojaa. Tähän mennessä katselukertoja on kertynyt yli 30 miljoonaa.

LINEAARISEN MEDIAN MAHDOLLISUUS

Töttöröö MCN:n toimitusjohtaja Joona Haataisen twiitti huhtikuulta 2016.

risto4

Tubettaminen on pysyvä vallankumous, joka uudelleen määrittelee liikkuvan kuvan uudet tähdet ja ansaintamallit myös Suomessa. Brändeille tubettajat tarjoavat tehokkaan ja mitattavissa olevan markkinointikeinon tavoittaa nuori kohderyhmä. Kuluneen vuoden aikana mainostajien ja MCNien välinen yhteistyö on syventynyt, ja taktisista kokeiluista on päästy strategisiin pitkäkestoisiin kumppanuuksiin. Kumppanuuksista haetaan nyt pidempää kaarta ja eri alustoille kohdennettua monipuolisuutta.

Kun lineaariset televisioyleisöt painottuvat yhä voimakkaammin yli 45-vuotiaisiin, tubettajien sukupolvi kirjoittaa mediakentän seuraavan luvun. Suomessakin tubettajien kanavia tilaa jatkuvasti kasvava yleisö, joka erikoistuu eri genreihin ja laajenee sekä nuoresta että vanhemmasta päästä. Suomen suosituimmat vlogaajat listaava vlogit.fi -sivuston mittarit ovat näyttäneet jatkuvaa kasvua kuluneet vuodet.

Oma havaintoni television tekijänä oli se, että tubettamisen muutosvoimalta yritettiin ensin ummistaa silmät ja sen jälkeen sitä on vähätelty. Globaalit luvut puhuvat kuitenkin puolestaan, tubettajat ja heidän ympärillä jatkuvasti kasvava bisnes on tullut jäädäkseen.

Lähes jokaisella tubettajalla on unelma tehdä omasta intohimosta ammatti ja se tulisi nähdä mahdollisuutena. Yhteistyö onnistuu, kun lineaarisen median vanha kaarti osaa kunnioittaa tubettajien ilmaisun muotokieltä sekä sen sosiaalista ja interaktiivista ulottuvuutta.

Mahdollisuus on innostava, mutta onnistuminen vaatii perinteisen median edustajaa miettimään tarkasti kuinka oppia ja muuttua kiinnostavaksi ja sujuvaksi kumppaniksi tubettajalle.

 

 

More from Risto Kuulasmaa